Suomen saksanpystykorvaharrastajien SAPY ry:n syyspäiviä vietettiin Lammilla 1.-3.10. Poikien kanssa päästiin osallistumaan vain lauantaille, mutta sentään edes yhdelle päivälle! Matkaan lähdettiin tavalliseen tapaan hieman myöhässä, mutta ehdittiinpä kuitenkin ihan suht ajoissa perille kymmenen aikoihin aamulla.

Ekana oli vuorossa näyttelytreeni, sitä ennen ehdin vielä rupatella muutamien tuttujen kanssa ja pojat hieman tutustua pieniin mitsupentuihin. Pentukuume siis paheni tämän reissun aikana huomattavasti ;) Robinin machoilu tuli myös tällä reissulla esiin, pienestä herrasta on siis tainnut tulla mies, koska ei ole ennen yrittänyt rähistä vieraille (uroksille) sillä tavoin. Mokomakin. Varsinkin Indy-mitteliä Robin ei jostain syystä sietänyt alun alkaenkaan kun Indyhän oli tietysti heti tulossa Leeviä moikkaamaan kun näki että tullaan :)


Leevin töllistelyä :) Kuva © Kirsi Jankkila

Joka tapauksessa, Robinin kanssa osallistuttiin Eijan (kennel Damirazin) ja Tarjan (kennel Nonita) pitämään näyttelytreeniin. Susanna piteli pennuista innostunutta Leeviä sen aikaa, kiitos vielä. Taas muistui mieleen, kuinka hyvin Robin osaakaan esiintyä. Robinille ei tarvi sanoa kuin "seiso" ja se korjaa heti asentoaan ryhdikkäämmäksi (yleensä etuosa), jos on jo valmiiksi seisomassa <3 Voi kumpa Leevikin... Vaikka toisaalta, voiko niitä edes verrata? Leevin kanssa aloitettiin näyttely/mätsäriharrastus vasta sen ollessa 6-vuotias, kun Robin on osannut seistä käskystä jo 12-viikkoisesta - eli ihan vauvasta asti :)

Pöytätreenissä pöytänä oli vain ulkopöytä kun ei trimmipöytää oltu raahattu turhaan paikalle. Robin loikkasi pöydältä penkin kautta alas saman tien kun Tarja lähestyi sitä, tiesi siis mitä oli luvassa ja päätti ottaa hatkat koko tilanteesta. Eijan antoi tulla kosketusetäisyydelle ja urinakin, jota Robin aina pitää kun jokin tilanne/asia ei mene niin kuin sen mielestä olisi kivointa, loppui suht pian. Pöydältä alas päästyään Robin meni Tarjankin jalkoihin melkeinpä kiehnäämään, voi kun osaisi olla pöydälläkin taas yhtä iloisesti! Mm. Robinin kanssa piti ottaa namirinki vielä myöhemmin päivällä, mutta se sitten jäi kun oli niin paljon muuta ohjelmistoa ja touhua päivän mittaan. Pöytätreenin jälkeen oli vuorossa vielä edestakaisin -liikkeet ja seisotukset, joissa me sitten Robinin kanssa toimittiin esimerkkinä seuraaville.


Ei tästä naamasta uskoisi... <3 Kuva © Kirsi Jankkila

Näyttelytreenin jälkeen taas hetkeksi jäätiin pihaan rupattelemaan ja pojatkin pääsivät leikkimään enemmän muiden kanssa. Robinkin innostui pyytämään muita leikkiin, jopa huomattavasti itseään isompaa saksanpaimenkoiran pentua, kunnes taisi tajuta ettei se ollutkaan spitz ja jotenkin kummasti alkoi välttelemään sitä sen jälkeen ;) Rannassa Jaana-Maarit (kennel Kultajyvän) kuvaili koiria ja pakkohan se oli käyttää tilaisuus hyväksi - kerrankin saisi pojista muiden ottamia kuvia ja sai itse keksittyä poikien "ohjaamiseen". Siinä samalla kuvaushetken aikana selvittelinkin paikalla olleen 5-kuisen punaisen kleinineidin "Lollyn" taustoja, koska Suomessa ei oikeastaan punaista väriä tavata kuin Robinin Charli-mummon periyttämä nä - ja Lollyhan paljastuikin sitten Robinin sukulaiseksi, Charli-mummon pojanpojaksi :) (Lollyn isä Zazuhan (Sunny Range's Damn I'm Good) nähtiinkin taas kerran muutama viikko sitten Hyvinkään ryhmiksessä


Leevi ja Leevin extraedustava turkki ;) Kuva © Jaana-Maarit Perkkala

Päivään sisältyi Jaana-Maaritin pitämä arkitottiskurssikin, ja siinä oli sitten muuta pientä lisuketta, mm. kevytputki ja piilotusleikki (kolme kartiota, yhden alle piilotettiin nami ja koira etsi). Robin hoksasi tuon piilotusleikin nopeasti, eikä ihme, onhan sen kanssa tehty kaikenmaailman etsimisleikkejä metsikössäkin ja muussa maastossa, sekä niitä pieniä jälkiäkin. Eija piti trimmauskoulutuksenkin, josta syttyi innostus kokeilla uudenlaista korvien trimmaustapaa - harmi vaan kun ei voi Leevinkään korviin sitä kokeilla, kun ei ole riittävästi karvaa niissä :D Päivän viimeisenä varsinaisena "tapahtumana" oli syyskokous (jossa minut valittiin toiminnantarkastajaksi ja ensi vuonna paperisena painettavan jäsenlehden toimitukseen).

Oli kyllä kertakaikkisen mukava päivä! Pojillekin teki hyvää nähdä uusia koiria ja oli hyvä nähdä, että Robinkin innostui jopa mitsupennuista - eli ei pitäisi olla mitään estettä sitten seuraavan karvaisen hankkimiseen sitten aikanaan ;) Robinkin antoi päivän mittaan monenkin ihmisen (sille ennestään tuntemattomia) lääppiä itseään, mikä on ehdottomasti askel parempaan päin! <3 Ehkäpä sille vielä joskus saadaan riittävästi takaisin sitä lisävarmuutta vieraiden ihmisten kanssa, että voitaisiin vielä joskus hakea se vika sertikin..

Huomenna alkaa reissu Latviaan ja Liettuaan, Leevi edelleen hyvin karvattomana mutta toivotaan parasta! (eipä tässä muukaan auta..!)